Roth Tuliaisia etelästä

1. Auflage 2021
ISBN: 978-952-80-9177-6
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 292 Seiten

TULIAISIA ETELÄSTÄ Eräs Luontopuolueen keulahahmo löytyy murhattuna, ja komisario Lasse Åberg apulaisineen huomaa joutuneensa petosten, murhien ja perversioiden verkkoon, syyllistä etsiessään. Mutta lantakasasta löytyvä luuposliinimuki johtaa poliisin kuitenkin tekijän jäljille.

Max Roth valmistui Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta taiteen maisteriksi, pääaineina näytelmäelokuvien tuotanto ja ohjaus. Hän työskenteli suomalaisissa sekä kansainvälisissä näytelmäelokuvissa mm. käsikirjoittajana ja tuottajana. Samanaikaisesti hän kirjoitti lukemattomia romaanikäsikirjoituksia, joista oli tarkoitus muokata elokuvakäsikirjoituksia. Nyt hän julkaisee nämä tekstit kaunokirjallisina teoksina, romaaneina ja dekkareina.

Autoren/Hrsg.

Roth, Max

Leseproben

1
Nainen makasi vatsallaan presidentinpalmun ruskean rungon juurella Talvipuutarhan kasvihuoneessa, eksoottisten viherkasvien ympäröimänä, jalat sepelipolulla ja ylävartalo sinisenä kukkivan orvokkipensaan päällä, vierellään markiisikankainen olkalaukku. "Ja ruumiita tulee", komisario Lasse Åberg murahti leukaansa hieraisten, kun silmäili jalkojensa juuressa lojuvaa, vaaleisiin housuihin sekä puuvillapaitaan pukeutunutta kuollutta naista. "Tämäkin on kansanedustaja", rikosetsivä Kari Muhonen ähkäisi suoristautuessaan vainajan ääreltä, sinisissä farkuissaan ja ruskeassa nahkapusakassaan, kuolleen naisen harmaa markiisikassi kädessään. "Tämäkin?" Åberg rypisteli kulmiaan, kunnes hoksasi: "Jaa. Sinä tarkoitat sitä Kolera-altaasta löytynyttä silvottua kalmoa. Niinpä. Ja vielä samasta puolueesta", komisario sanoi ja aivasti. Hän kaivoi nenäliinan poplarinsa taskusta ja niisti nokkaansa. Lasse oli saanut ehkä flunssanpoikasen, sillä koko kesä oli ollut kylmääkin kylmempi, eikä sää tietenkään enää lämmennyt, koska syksykin oli alkanut. Tai sitten komisarion aivastelu ja nokanvuotaminen johtuivat noista allergiareaktioita aiheuttavista palmuista tai kaktuksista, joita tämän palmuhuoneen viereinen kaktushuone oli täynnään. Sinisenä kukkivan orvokkipensaan päälle lyyhistyneessä Luontopuolueen kansanedustajassa, Susanna Forsmanissa, ei näkynyt ulkoisen väkivallan merkkejä. Ilmeisesti hän oli kaatunut kasvoilleen tuota karua presidentinpalmunrunkoa tarkastellessaan. Naisen kuukahtamisesta oli kulunut puolisen tuntia, ja komisario Åberg saanut Helsingin poliisitalolle Pasilaan viestin, että naapurissa sijaitsevan Eläintarhanpuiston Talvipuutarhan kasvihuoneessa makasi tunnettu kansanedustaja kuolleena. Komisario ei yleensä ryntäile löytöpaikalle luonnollisesti kuolleita vainajia katsomaan, ellei siihen ole pätevää syytä. Vaikka naisen kuolema ensisilmäyksellä vaikutti sydänkohtaukselta, niin viimeaikaiset tiedot ja juorut Susanna Forsmanista pitivät Åbergin valppaana, sillä kokemus oli osoittanut, että tuollaista elämää viettäville ihmisille käy ennemmin tai myöhemmin huonosti, tai rehellisesti sanottuna - varsin ikävästi. "Tuolla kulmauksen lasivitriinissä on kyllä noita myrkyllisiä kasveja ja kaapin ovikin on auki", siviiliasuinen naiskonstaapeli Leena Majava totesi loikatessaan poliisinauhan yli eksoottisen lehvistön katveessa jupisevan miesjoukon luokse. Komisario Åbergin ja Muhosen lisäksi palmuhuoneessa hääräili tekniikan suoja-asuisia, valkeita hahmoja, jotka syynäilivät Forsmanin ruumista sekä sorapolkua ja kasveja vainajan ympärillä. Konstaapeli Leena Majava oli työskennellyt murharyhmässä vuoden virkapukuisena harjoittelijana, ja Åberg oli nimittänyt hänet elokuun alusta joukkoonsa, joten nainenkin sai pukeutua työssä siviilivaatteisiin. Leenan vaaleat, pitkät hiukset heilahtelivat poninhännällä beesin mokkapusakan selkämyksellä, kun hän kumartui sinisissä farkuissaan tutkailemaan kuolleen ilmeettömiä kasvoja. "Ei hänessä äkkiseltään mitään myrkytysoireita näy, sellaista sinerrystä", Majava totesi. "Eivät kai nuo myrkkykasvit tuolla lasivitriinissä sentään yleisöä tapa?" Muhonen kysäisi ja nyökkäsi kameliapuiden katveessa sijaitsevan vitriinin suuntaan, kuolleen naisen markiisikassi kädessään. "Sopivasti allergisen saattavat tappaakin", sanoi haalariasuinen, harmaapartainen Talvipuutarhan vanhempi puutarhuri Teppo Repo, joka oli todistanut Susanna Forsmanin kaatumista palmun juurelle ja hälyttänyt paikalle ambulanssin sekä poliisin. "Miksi vitriinin ovi sitten on auki?" Åberg ihmetteli. "Jotta kärpäset, koppakuoriaiset ja muut ötökät pääsevät sinne lihansyöjäkasvien ravinnoksi", miekkonen murahti partansa lomasta. Åberg poistui palmujen katveesta ja siirtyi kameliapuiden luo. "Mitäs myrkkykasveja täältä oikein löytyy?" komisario kiinnostui ja pysähtyi vesialtaan viereiselle, hikiselle lasivitriinille, jossa noita lihansyöjiä ja myrkkykasveja pidettiin näytillä. Teppo osoitti vitriinin pohjalle, hiekasta kurkistelevaa peukalonpäänkokoista violettia piikkipallukkaa ja sanoi: "Esimerkiksi tämä somalicum." Komisario silmäili violettia pikkuhirviötä ja sitten puutarhuria. "Mistä se on kotoisin?" "Afrikasta." Åberg virnisti, kuin hammasta olisi vihlaissut. "Se manner on, kuulkaas yli kymmenen kertaa suurempi ja luonnonvaroiltaan rikkaampi kuin Eurooppa, vaikka kaikki afrikkalaiset karkaavatkin sieltä tänne meidän eläteiksi. Eli mistähän päin Afrikkaa?" "Somaliasta." Komisario vakavoitui. "Mikä tuon somalicumin vaikuttava aine on? Siis se myrkky?" "Fatta. Paikalliset valmistaa siitä huumetta. Mutta raakana fatta on tappavaa. Tehokkaampaa kuin sariini. Salpaa hengityksen parissa sekunnissa." "Ja te pidätte sitä tuossa kaiken kansan nenän edessä?" "Niin mutta lasivitriinissä. Sitä paitsi siinä lapussahan lukee, että nämä ovat myrkyllistä. Älä koske." Åberg kumartui tarkastelemaan somalicumia sumean lasin läpi. Verenvioletista pallukkakasvista erottui pienen pieniä piikkejä ja kasvin nuhraantuneessa esitelapussa luki: Somalicum on myrkyllinen. Älä koske. "Uhrille tehdään joka tapauksessa ruumiinavaus ja kuolinsyyn selvitys. Huomasitteko, kulkiko nainen yksin täällä?" "Minä tarkistelin lämpötiloja tuolla viereisessä kaktushuoneessa, kun kuulin outoa huokailua ja kahahduksen. Vilkaisin tänne ja näin, kuinka hän rojahti tuon presidentinpalmun juurelle." Komisario silmäili oviaukosta näkyvään kaktushuoneeseen. Sieltä vaikutti olevan muutaman metrin etäisyys sepelipolulla makaavalle Susanna Forsmanille, jonka ruumista ja kuolinpaikkaa juuri kuvattiin. "Oliko täällä muita?" "Ei ketään. Ei täällä näin keskellä viikkoa juuri vierailijoita käy", partasuu pohdiskeli mutta alkoi tuumailla asiaa tarkemmin. "Tai kyllä minä näin hänet hetkeä aikaisemmin kulkemassa täällä lehvistön takana, jonkun pitkän ja tummahipiäisen miehen seurassa. Minusta he supattivat jotakin keskenään. Mutta ei se mitään merkitse. Yleensäkin ihmiset kuiskailevat täällä toisilleen. Paitsi lapsiperheet, jotka eivät kai enää osaakaan puhua. Kiljuvat vaan kuin hullut, niin että minua ihan hirvittää." "Tummahipiäisen?" komisario Lasse Åberg keskeytti. "Etelämaalaisen, arabin...?" "Ei kun sellaisen suklaanruskean laiheliinin." "Somalin", Åberg päätteli ja osoitti piikkipallo somalicumia. "Aivan totta. Ihan mahdollista. Mutta en mene vannomaan. Saattoi se olla joku ruskettunut suomalainen hujoppikin. Tyyppi oli kuitenkin jo häipynyt, kun löysin naisen palmun juurelta ja soitin hätänumeroon." Åberg vilkaisi palmujen ja tropiikinkasvien lomassa kulkevalle sepelipolulle, jonka päässä oli oviaukko. Siitä näkyi kasvihuoneen ulkoterassille ja sen yli Töölönlahden suuntaan viettävälle, ruusutarhaa halkovalle, porrastetulle hiekkakäytävälle, jota reunustivat parturoidut nurmikentät sekä muotoon leikatut puut ja koristepensaat. Alhaalla ruusutarhan takana, Helsinginkadun toisella puolella, kauempana Töölönlahden vastarannalla, piirtyi pääkaupungin yllä leijuvan udun lomasta Helsingin ydinkeskustan silhuetti, jonka eteen Rautatieaseman ja Finlandia-talon väliin, tuolle entiselle ratapiha-alueelle, oli rakennettu uusia kerrostaloja sekä julkisia rakennuksia. "Ehditkö sinä huomata mihin suuntaan se hujoppi katosi?" Åberg kysäisi oviaukosta pilkistävää maisemaa silmäillen. "Sinne puutarhaan se juoksi. Mutta minä yritin elvyttää tuota naista, enkä ajatellut sitä rimppakinttua sen enempää", Teppo tuhahti partaansa raapien. Komisario Åbergin ja rikoskonstaapeli Leena Majavan jutellessa puutarhuri Revon kanssa, Kari Muhonen videoi tapahtumapaikkaa ja Susanna Forsmanin ruumista tuliterällä älypuhelimellaan, johon kuului mm. optisella kuvanvakaimella varustettu 16 megapikselin kamera. Muhonen oli saanut murharyhmässä ylennyksen, kun Leena astui heidän remmiinsä, tavallaan Karin...