Roth Kosto

1. Auflage 2021
ISBN: 978-952-80-9190-5
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 314 Seiten

KOSTO Läheiset yhteistyökumppanit sekä elokuvateatteriketju Jukola juonittelevat elokuvatuottaja Juhani Varikselle vankeustuomion, verukkeenaan hänen tuottamansa Synti-elokuvan budjetin ylitys. Näin he kavaltavat itselleen tuon jättimenestyksen saavan menestyselokuvan tuotot. Mutta kohtalo puuttuu kuitenkin peliin ja tekee näiden kavaltajien elämästä painajaisen, kun taas tuottaja Varis saa yllättävän palkinnon.

Max Roth opiskeli elokuvataiteen maisteriksi, pääaineina näytelmäelokuvien tuotanto ja ohjaus. Hän ohjasi mainoksia ja työskenteli suomalaisissa sekä kansainvälisissä näytelmäelokuvissa mm. käsikirjoittajana ja tuottajana. Lopetettuaan työskentelyn elokuva-alalla, hän alkoi muokata keräämäänsä käsikirjoitusaineistoa romaaneiksi, ja Kosto on yksi niistä.

Autoren/Hrsg.

Roth, Max

Leseproben

1
Pukumies nojaili ravintolan baaritiskiin ja selaili laiskasti eilistä iltapäivälehteä. Kapakassa ei muita asiakkaita näkynytkään, sillä oli arkipäivä ja kello vasta vartin yli kymmenen aamulla. ”Saatana...”, Sakari Vuori mutisi hampaittensa välistä, tuon hahmon nähdessään, ja pysähtyi hetkeksi hämärän kapakan käytävälle. Hän laittoi nyrkkiin puristetun käden housun taskuun, pyyhkäisi toista kämmentä reiteensä ja asteli lähemmäs tummanharmaaseen pukuun käärittyä, tanakkaa miestä. ”Terve”, Sakari kuiskasi ystävällisesti ja vääntäytyi istumaan toimitusjohtaja Aapo Jukolan viereiselle baarijakkaralle, tarjoten kättä tervehdykseen. Jukola mulkaisi hänen suuntaansa, ei kuitenkaan silmiin vaan jonnekin lattialle, Sakarin lahkeisiin. Se oli johtaja Aapo Jukolan tapa. Hän ei koskaan katsonut ihmisiä silmiin, ei kännissä eikä... Jaa, mutta Sakari Vuori ei ollut Jukolaa koskaan selvänä nähnytkään. Eli, minne tämä ihmisen kohdatessaan selvänä katsoi, siitä Sakarilla ei ollut mitään tietoa. Täältähän se herra löytyi, kellarikerroksen krouvista, vaikka heillä oli sovittu tapaaminen yhdeksältä yläkerrassa, tämän toimistossa. Sakari oli odottanut äijää taas yli tunnin, kysellyt sihteereiltä ja muulta henkilökunnalta miehen perään, mutta nämä kaikki olivat vain kohautelleet hartioitaan, katseet maahan luotuina. Se oli ollut aina tapana tässä elokuvien levittäjäyhtiössä, Jukola Oy:ssä vältellä katseita ja pälyillä toimistossa vierailevien elokuvantekijöiden housunpuntteja. ”No mitäs Vuori”, Aapo Jukola vihdoin mutisi, sylkäisi sormeensa ja pläräsi nokkansa alla iltapäivälehden sivuja. Sillä oli huono omatunto ainaisesta kännissä olostaan ja siksi se ylenkatsoi neuvottelukumppaneitaan. Toisaalta se oli myös ainoa tämän alan napamies koko Suomessa. ”Mitäs tässä. On enää kaks viikkoa Synti leffan ensi-iltaan ja pitäisi alkaa nyt viimeistään ilmoittamaan laboratorioon esityskopioiden määrä...” ”Tä? Mähän oon sanonu, että kakskymmentä niitä pannaan heti levitykseen...”, Aapo Jukola ärähti ja tuijotti baaritiskitasoa edessään. ”Kakskymmentä, just niin kuin on sovittu. Joo. No selvä. Minä lähden tästä heti labbikseen ja kerron terveisiä sinulta”, Sakari sanoi helpottuneena ja nousi jo baarijakkaralta. ”Hei, hei. Tsot, tsot”, Aapo nappasi Sakaria hihasta. ”Tilaa sinä sieltä ensin neljä kopiota. Minä hoidan loput”, hän sanoi ja laski näpit irti Sakarin pusakasta, kun kääntyi tiskin puoleen olutta hörppäämään. Sakari oli noussut lähteäkseen ja katsoi nyt Aapon paksua niskaa. Oli perjantai, marraskuun viimeinen päivä, eikä ensi-iltaan ollut enää kuin kaksi viikkoa. ”Neljä?” ”Hyvä jos labbis antaa sulle niitäkään. Sähän olet persaukinen jätkä, tuottaja Vuori”, Jukola sanoi eilisen lehdelle virnistäen. ”Mutta eihän neljällä ensi-iltasalilla tee mitään”, tuottaja Vuori huokaisi ja haki tukea baarijakkarasta. ”Hei, mulla on nyt kiire, eks sä käsitä. Mä oon kuule jeesannu sua jo ihan tarpeeksi”, Aapo Jukola sanoi ja plarasi lehteä tyyliin, että lähde nyt jo menemään siitä. Sakari Vuori seisoi hetken juopon johtajan takana, toipuakseen pettymyksestä. ”Käsitätkö sinä Aapo, mitä se tarkoittaa. Neljä kopiota. Sehän on itsemurha”, Vuori sai vaivoin kuiskattua tuolle kiiltelevälle niskalle. ”Älä Sakari, älä viitsi nyt hei, ihan tosi”, Aapo Jukola mutisi uhkaavasti. ”Tilaa nyt ne neljä esityskopiota. Rypäleteattereissa niistä voidaan ajaa kuvaa useampaan saliin. Tässä alkaa olemaan kiire tai ensi-iltaa ei tule ollenkaan”, Jukola murahti ja viittoili baarimikkoa täyttämään tuoppiaan. Sakari häipyi ulos kapakasta ja astui Mannerheimintielle, jossa hänen niskaansa tulikin vettä taivaan täydeltä. ”Perkele, neljä esityskopiota”, tuottaja kiroili ääneen, kun oli kaivamassa esiin kännykkäänsä, mutta saikin napattua itselleen lennosta taksin. Sakari oli nainut Virpiä parisängyssä takaapäin pitkän tovin, kunnes nainen vihdoin viimein tukahdutetusti, ja vartalo täristen voihkaisi. ”Nyt, nyt, anna tulla...” Kuin merkistä, mies alkoi takoa alapäätään naisen pakaroihin, laukesi hetkessä ja rojahti hengästyneenä parivuoteelle. Ulkona oli sade jatkunut kapakasta lähdöstä saakka ja vesi ropisi omakotitalon kattoon niin voimallisesti, etteivät heidän panemisesta mahdollisesti syntyneet äänet kuuluneet alakertaan, jossa Virpin Harripoika pelasi tietokoneellaan. Aktin päätyttyä Virpi nousi vuoteelta sanaakaan sanomatta. Sakari vilkaisi naisen takamusta ja rintoja, kun tämä katosi makuuhuoneesta eteisvälikköön ja sieltä kylpyhuoneeseen. Sakari oli tuntenut Virpin kuusi vuotta, eivätkä he koko tuona aikana olleet kertaakaan suudelleet. Suutelu oli Virpin mielestä inhottavaa. Eivätkä he seurustelleet, kuten Virpi useaan otteeseen oli korostanut. He olivat kuulemma panokavereita ja nalkissa toisiinsa, koska Sakari Vuori oli takaajana Virpin elokuvayhtiön pankkilainoissa. Virpi oli ohjannut ja tuottanut viisi vuotta sitten ylistävät kritiikit saaneen taloudellisen flopin, Jäämies lastenelokuvan, jonka tuotannonvalvojaksi Suomen kuvateosrahoitus oli palkannut Sakarin. Rahoitus myönsi tuotantotukia kotimaisille elokuville ja saattoi asettaa niihin oman valvojansa, kuten Sakarin Jäämieheen. Virpi ei aluksi sulattanut Sakaria ollenkaan, mutta kun tämä leikkasi Jäämiehen kuvausmateriaalista lyhyen ja vaikuttavan mainoksen, oli peli sillä selvä. ”Mä haluan, että sä nait mua”, oli Virpi sanonut Rahoituksen kellaritilojen leikkaamossa Sakarille, nähtyään mainoksen ensikertaa. ”Siis, nytkö?” oli hän kysynyt häkeltyneenä naiselta leikkaamossa ja Virpi oli nyökännyt. ”Täälläkö?” Sakari vielä tarkensi ja Virpi nyökkäsi, mykkänä kuin nukke. Niinpä he sitten naivat siinä Rahoituksen leikkaamon betonilattialla. ”No, miten siellä Jukolassa meni? Saitko rahaa?” kuului Virpin kimeä ääni kylpyhuoneesta, kun käsisuihku vaikeni. ”Enhän minä sieltä mitään rahaa ollut pyytämässä. Piti puhua esityskopioista.” ”No, montako sait?” ”Neljä.” Hetkeen ei kylpyhuoneen suunnalta kuulunut mitään. Sitten Virpi kurkisti makuuhuoneeseen, pyyhkeeseen kietoutuneena. ”Neljä esityskopiota, neljä ensi-iltateatteria? Niinkö?” hän kysyi silmät viiruina, pitkiä vaaleita hiuksiaan harjaten. Nainen oli jo yli neljäkymmentä ja sillä oli edelleen takapuoleen asti ulottuvat, suorat hiukset. ”Neljä, että sen pituinen se. Mä en ole vielä soittanut edes labbikseen, vaan tulin suoraan tänne.” ”Tietääkö Turhis jo?” ”En ole soittanut Enskallekaan.” Ensio Turhanen oli Synti elokuvan ohjaaja, kohta seitsemänkymppiä täyttävä elokuvan suurmies, kansan suussa Enska vaan, mutta elokuvantekijät kutsuivat häntä Turhikseksi, sillä mies mielellään ryveskeli julkisuuden valokeilassa. ”Mut, saitko sä niiltä yhtään levitysennakkoa?” Virpi selvensi päämääriään. ”Ja paskat. En”, sanoi Sakari ja alkoi pukeutua. Hän huomasi Mersunsa avaimet Virpin työpöydällä ja nappasi ne siitä itselleen. Auto oli ollut Virpillä lainassa. Hän oli käynyt vanhempiensa luona Lahden lähellä, Nastolassa. ”Minä otan nyt Mersun ja lähden tästä labbikseen”, Sakari huikkasi väliköstä kylpyhuoneen suuntaan, siellä hiuksiaan kampaavalle Virpille, joka ei vastannut hänelle mitään. Alakerrassa mies vilkaisi...