Lehikoinen / Lemmetyinen / Vuorisalo Suomen lintutieteen synty

Turun Akatemian aika
1. Auflage 2020
ISBN: 978-952-5710-94-6
Verlag: Faros
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark

E-Book, Finnish, 418 Seiten

Suomen lintutieteen synty avaa näköalan Turun Akatemiassa ennen vuoden 1827 suurta paloa tehtyyn lintututkimukseen. Millaista oli 1600- ja 1700-lukujen tietämys linnuista ja miltä se näyttää nykytiedon valossa? Turun Akatemian lintututkimukset ovat pääosin latinankielisinä ja lähestymistavaltaan vieraina jääneet huonosti tunnetuiksi ja aliarvostetuiksi. Tähän teokseen sisältyvät suomennokset Aurajoen akatemian lintuaiheisista opinnäytteistä ja muista aikalaistutkimuksista. Aihepiirit vaihtelevat ulapan aaltojen myyttisestä jäälinnusta lintuteologiaan, pääskyjen talvehtimisen mysteeristä maamme vanhimman naurulokkiyhdyskunnan tieteellisen tarkkaan kuvaukseen. Teos sisältää myös ensimmäisen Suomen lintujen lajiluettelon. Suomen lintutieteen synty on ainutlaatuinen tietokirja ja välttämätön lähdeteos kaikille Suomen linnuston ja lintutieteen kehityksestä innostuneille. Toinen korjattu painos (2020) sisältää laajat hakemistot.

Esa Lehikoinen on Turun yliopiston biologian laitoksen ekologian dosentti ja lehtori emeritus ja tutkii lintujen ominaisuuksien vaihtelua sekä ympäristön saastumisen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Autoren/Hrsg.

Lehikoinen, Esa

Lemmetyinen, Risto

Vuorisalo, Timo

Kivistö, Sari

Leseproben

Taustaa Turun Akatemian lintututkimuksille
Turun Akatemian perustamiskirja allekirjoitettiin Ruotsin Nyköpingissä vuonna 1640. Akatemian perustaminen käynnisti tieteellisen julkaisemisen Suomessa, sillä maisterin tutkinnon edellyttämät väitöstilaisuudet perustuivat kirjallisiin opinnäytetöihin eli väitöskirjoihin. Väitöskirjoja alettiin julkaista lähes välittömästi sen jälkeen, kun kaupunkiin vuonna 1642 oli saatu kirjapaino. Tuolloin Pietari Wald perusti kirjapainon, joka toimi syksyyn 2008 asti Frenckellin kirjapainon nimellä.7 Ensimmäinen Turussa painettu väitöstutkimus ilmestyi jo saman vuoden lopulla.8 Väitöskirjoja oli useita tyyppejä. Turun Akatemian perussäännöt noudattivat väitöskirjojen osalta useimmiten Uppsalan yliopiston käytäntöjä, olihan Turku monessa suhteessa Uppsalan ”istukkaana” perustettu.9 Lintuja käsittelevien tutkimusten kannalta merkittävimmät olivat maisterin tutkintoon filosofisessa tiedekunnassa vaaditut kaksi väitöstä, nimittäin pro exercitio- ja pro gradu -väitökset eli dissertaatiot. Niissä maisteriksi aikova ylioppilas (respondentti) puolusti julkisesti tutkielmaansa ohjaajan (praeseksen) alaisuudessa. Praeses oli yleensä väitöskirjaa ohjannut professori tai muu vastaava opettaja, toisinaan jokin apulaisopettaja (adjunkti) tai dosentti. Pro exercition ensisijaisena tarkoituksena oli harjaannuttaa väittelijä latinankielen kirjalliseen ja suulliseen esitykseen. Pro gradu -väitökseltä edellytettiin jo korkeampaa tasoa. Sen piti muodostaa ongelmakeskeisen aiheensa puitteissa selvä kokonaisuus. Latina oli pitkään pakollinen sekä väitöskirjan että väitöstilaisuuden kielenä. Vuodesta 1752 lähtien oli myös ruotsin kieli sallittu, mikäli väitöskirjan aihe käsitteli Ruotsin historiaa ja topografiaa tai luonnonhistoriaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Siten pyrittiin takaamaan väitöskirjan ymmärrettävyys myös laajemmille kansalaispiireille, ennen kaikkea yhteiskunnan päättäjille ja talouselämän kehittäjille. Muutos oli hyödyn aikakaudelle tyypillinen. Yleensä pro exercitio -julkaisut olivat praeseksen, pro gradut puolestaan respondentin laatimia. Poikkeuksiakin oli. Useissa tapauksissa on vaikea tunnistaa väitöskirjan ensisijaista tekijää. Kun tutkimus muodostui sarjajulkaisuista, joissa kaikissa oli sama praeses mutta respondentit vaihtuivat, oli tutkimus todennäköisesti praeseksen tekemä. Mikäli kaksiosaisessa väitöskirjassa oli sama ylioppilas respondenttina, voidaan päätellä, että kyseinen tutkimus oli hänen itsensä tekemä. Edellisestä ovat esimerkkeinä muun muassa Petrus Hahnin ohjaamat väitökset kyyhkyistä ja Lars Prytzin kolmiosainen naurulokkitutkimus. Jälkimmäisiä edustavat respondentti Andreas Malmin puolustamat pro exercitioja pro gradu -väitökset lintuteologiasta, joissa ensimmäisen osan praeseksenä oli Carl F. Mennander ja jälkimmäisen ohjasi Pehr Kalm. Akatemian perussääntöjen mukaan professoreilta edellytettiin väitöskirjojen ohjaamista ja julkaisemista. Kuten nykyäänkin, professorit onnistuivat tässä tavoitteessaan vaihtelevasti. Akatemiassa oli professoreita, jotka useampivuotisen virkauransa aikana eivät tuottaneet ainuttakaan väitöstä. Toisaalta esimerkiksi Pehr Kalm ohjasi ja julkaisi 146 väitöskirjaa, Petrus Hahn 125 ja Pehr Gadd 103. Lääketieteen professori Johan Leche, joka julkaisi runsaasti luonnontieteellisiä artikkeleja ja useissa muissakin suhteissa oli erittäin aktiivinen akatemian kehittäjä, tuotti 16 vuotta kestäneen uransa aikana vain kaksi väitöskirjaa. Tosin lääketieteen opinnot painottuivat käytännön harjoituksiin, eikä opiskelijoilta edellytetty väitöskirjan tekemistä.10 Turun Akatemian väitöskirjoja tunnetaan huonosti ja niistä julkaistut tiedot näyttävät usein perustuvan väärinkäsityksiin. Suomen eläintieteen merkittävä uranuurtaja, professori Johan Axel Palmén totesi Finlands foglar -teoksen jälkimmäisen osan alussa vuonna 1873, että P. U. Sadelinin Turussa tekemään Fauna Fennica -väitöskirjaan sisältyi melko vähän yksityiskohtaisia tiedonantoja, ja niistäkin osaa hän piti epäluotettavina.11 Palmén myönsi kuitenkin Sadelinin työn arvon lajinsa ensimmäisenä Suomessa.12 Muista Turun Akatemian aikaisista havainnoista Palmén hyväksyi hyvin dokumentoituina esimerkiksi Paraisten naurulokkitiedot. Palménin muiden aikalaisten ja myöhempien tutkijoiden suhtautuminen oli selvästi varauksellisempi, jopa väheksyvä. Töitä on ehkä pidetty historiallisina kuriositeetteina, mutta käyttökelpoista tietoa niistä ei ole uskottu löytyvän. Palménista alkaneena lintutieteen uutena aikana käyttökelpoiselta havainnolta edellytettiin tarkkaa tietoa ajasta ja paikasta, mielellään myös näytettä, pitkälle 1900-luvun puolelle. Sen sijaan havaintojen muu arviointi alkoi lähetä objektiivisuutta vasta kun nykyaikaiset harvinaisuuskomiteat syntyivät. Anto Leikola on luonnehtinut useimpia akatemian luonnontieteellisiä väitöskirjoja vaatimattomiksi vihkosiksi.13 Väheksyntä näkyi erityisen selvästi Pohjolan linnut värikuvin -suurteoksen katsauksissa lajien esiintymishistorioista. Niinpä esimerkiksi teoksen mukaan varhaista tietoa naurulokkiyhdyskunnasta Paraisilla jo ennen vuotta 1811 ”ei pidetä aivan varmana”.14 Kyse oli Lars Johan Prytzin praeseksenä ohjaamasta kolmiosaisesta naurulokkityöstä, joka sisältyy täydellisenä käännöksenä tähän kokoelmaan. Naurulokkitrilogian lukeneen on vaikea ymmärtää, mihin muuhun kuin ennakkoluuloihin käsitys tiedon epävarmuudesta voisi perustua. Kuten tämän kirjan lukija voi havaita, Paraisilla pesineiden lintujen ulkonäkö kuvataan niin pedanttisen tarkasti, että havainto hyväksyttäisiin nykyään ilman muuta rariteettikomiteoissa. Palménin ja hänen kollegojensa kritiikkiä on toisaalta helppo ymmärtää. Teollistuvassa ja vähitellen vaurastuvassa 1800-luvun lopun Suomen suuriruhtinaskunnassa, jonka vähälukuinen sivistyneistö pyrki osaltaan eurooppalaisen tieteen eturintamaan, ei liene ollut suurta innostusta ”taakseen katsomiseen”, perehtymiseen teologisiksi ja vanhanaikaisiksi leimattuihin Turun kauden akateemisiin töihin. Palménia itseään kiinnosti etenkin hyvin dokumentoitujen faunististen tietojen kokoaminen suuriruhtinaskunnan kaikista osista, eikä hän löytänyt tätä hankettaan edistävää aineistoa akatemian vanhoista opinnäytteistä. On myös myönnettävä, että modernin luonnontieteen näkökulmasta useat Turun kauden töistä jäävät historiallisiksi erikoisuuksiksi, joilla ei ollut lintutieteen kehitykseen juurikaan vaikutusta. Turun Akatemian useimpien opinnäytteiden latinankielisyys on sekin ollut omiaan vieraannuttamaan myöhempiä sukupolvia 1600–1800-lukujen turkulaisesta ornitologiasta. Tähän kirjaan sisältyvät käännökset tai tiivistelmät kaikista Turun kuninkaallisessa akatemiassa tehdyistä lintutieteellisistä väitöskirjoista. Niissä tapauksissa, joissa ainoastaan osa opinnäytteestä on ornitologinen, vain lintutieteelliset osuudet on käännetty. Myös yksi Uppsalan yliopiston väitöskirja, joka käsittelee Ahvenanmaan linnustoa, sisältyy kokoelmaan. Otimme lisäksi mukaan myös muita merkittäviksi katsomiamme saman aikakauden lintutieteellisiä tutkimuksia, jotka on julkaistu Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian sarjoissa. Toivomme näin muodostuneen ”Akatemian Turun ajan” kattavan kokoelman antavan lukijalle hyvän yleiskäsityksen suomalaisen ornitologian alkuvaiheista ja merkityksestä niin omalle ajalleen kuin nykyiselle lintutieteelle. Koska akateemista ornitologiaa ei Turun ulkopuolella juuri ollut, kirja kuvaa samalla koko Suomen ornitologian kahta ensimmäistä vuosisataa. Uskomme kirjan kiinnostavan ajankuvauksena...