Kastun torpasta opettajia opettamaan
E-Book, Finnish, 314 Seiten
ISBN: 978-952-80-0977-1
Verlag: BoD - Books on Demand
Format: EPUB
Kopierschutz: 6 - ePub Watermark
Psykologina, opettajana ja työnohjaajana työuransa tehnyt Outi Salo on kirjoittanut lastenkirjan ja useita psykologian oppikirjoja.
Autoren/Hrsg.
Weitere Infos & Material
Luku 1
ISOVANHEMMAT MIINA JA JUSSI Punainen pellavahuivi Iloja ja murheita Antti on oikeassa Perhe kasvaa Suru Punainen pellavahuivi Miina hämmentää aamuvarhaisella puurokattilaa Kairisten Ylitalon kyökissä Kaarinassa. Klapit ritisevät hellan pesässä. Tuli lämmittää ja punehtaa Miinan kasvoja. Hän nostaa tottunein ottein kaapista astioita pöytään ja asettelee tuoreet leivät koriin liinan alle. – Huamenta taloon, sanoo Jussi astuessaan sisään. – Huament, huament vastaa Miina ja siirtää puurokattilan lieden syrjälle hautumaan. Jussi istuutuu muurin vieruspenkille odottelemaan veljeään Anttia, joka kertoo taksvärkkipäivän työt. Jussin katse seuraa Miinan rauhallista aamusuuruksen laittoa, huivin alta otsalle kihartuvia tummia hiuksia ja kapeaa uumaa esiliinan rusetin alla. Miina ottaa kiulun jakkaralta hakeakseen kaivosta vettä. Jussi tarttuu kiuluun ja sanoo: – Annas ku mää. Miina luovuttaa kiulun niiaten Jussille ja kääntyy hämmentelemään puuroa. Kun Jussi palaa, on Antti jo pöydän päässä leikkaamassa puukollaan uuden sadon rukiista leipää. – Hyvät on leipomukset ja ajallansa aamiainen, Antti kehaisee. – Makosat on talon muanat, toist on mun torpas, Jussi naurahtaa ja istuutuu Antin viereen. Talon väki kokoontuu pöydän ääreen. Syötyään miehet lähtevät kyntötöihin. Kun syystyöt on saatu tehtyä, Jussin taksvärkkipäivät harvenevat ja hän ehtii paremmin paneutua omien vuokramaidensa hoitoon. Jussi tekee kuitenkin mielellään asiaa Ylitaloon puhumaan Antin kanssa maanviljelyksestä. Samalla hän tietää saavansa kutsun ruokapöytään ja katselee Miinan hymyileviä silmiä. Sydäntalvella Miina ei näe Jussia Kairisten kylässä. Hän kuulee tämän asuvan toisessa pitäjässä. Talon väki laskee ruokapöydässä leikkiä huikentelevaisen Jussin morsiamista. Kun Miina ja Antin nuori Maria-morsian ovat vetämässä lakanoita mankeloitaviksi, Miina rohkaistuu ja kysyy Marialta: – Onk Jussi riijuureissull vai onk jo tullu tiatoo morseimest? – Jussi on mettätöis elorahoi tianaamas. Miähet on veistelly morseinjutui Jussist sen jälkke, ku se sai Turu käräjill sakkoi lapsenteost jonku piikaflikan kans. – Senkö tähre Antti sai ruvet Ylitalo isännäks ja Jussi vuokrat hänelt pualet pelloist taksvärkkii vastaa, vaikk on vanhin veljeksist? kysyy Miina ja vetäisee kosteaa lakanaa niin kovalla voimalla suoraksi, että Maria horjahtaa. Maria taittelee lakanan tasalaskoksin koriin ja vastaa: – Antti on taitava ja tasane miäs eikä tilaa tahrottu jakkaa. – Kelpo isänt Antti on, sanoo Miina kuin anteeksi pyydellen. Päivät pitenevät. Pelloilla näkyy jo pälviä. Soidinhurmiossa keväthuilujaan soittavat töyhtöhyypät hyppelevät pellon pientareilla. Miina astelee pihan poikki kellariin. Hän seisahtuu huomatessaan, että Hämeentien laidalta, Jussin asuttaman Kastun torpan piipusta, nousee savu. Kun Miina tulee täyden perunakorinsa kanssa kellarista, on Jussi iloisena hänen edessään. Kairisten Ylitalo.16 – Annas ku autan, hän sanoo ja nostaa korin maasta. – Toin sul tuliaissiiki, hän jatkaa kulkiessaan Miinan jäljessä. – Kenel kaikil niit toit? – On sit sulleki laverreltu mun Turu-reissuist, vastaa Jussi ja tarttuu Miinaa kyynärvarresta lujasti kiinni. – Sulle vaan toin! Saat sen ehtool, jos avaat oves. Miina ei vastaa, mutta tietää avaavansa. Illalla Jussi kietaisee punaisen pellavahuivin hellästi Miinan harteille. Vapaahetkinään Jussi alkaa varovasti koputella Miinan oveen. Miina avaa sen, jos ei ole töissään Ylitalon kyökissä. Toisinaan Miina ehtii piipahtaa Kastun torpassa auttamassa Jussia taloudenpidossa. Kesästä pitkälle syksyyn Jussin on tehtävä ankarasti peltotöitä suoriutuakseen vuokraviljelyksistään ja runsaista taksvärkkipäivistään Ylitalossa. Vasta kun viimeiset perunat on nostettu ja valkea ensilumen huntu peittänyt alleen marraskuun mustan, antavat pimeät illat Miinalle ja Jussille mahdollisuuden kaivattuun yhdessäoloon. Vanhaemäntä Ulrika oli siirtänyt Miinan taitavana köksänä Kairisten Alitalosta Ylitaloon, koska Antin Maria-morsian vasta opetteli siellä talon töitä. Kun Ulrikan voimat vähenevät ja liikkuminen käy kivuliaaksi, hän pyytää Miinaa tuomaan itselleen ruuan kyökistä ja auttamaan hänet tuoliin sänkynsä viereen akkunasta ulos nähdäkseen. Noina hetkinä Ulrika muistelee Miinalle nuoruuttaan Alitalossa ja Kauselan Vähätalosta Kairisten Ylitaloon tullutta komeaa Johan Anderssonia ja heidän komeita häitään 1819. Vanhaemännän voinnin heikentyessä, hän tarvitsee Miinan apua yhä enemmän. Tuolloin Miinalla on tapana istahtaa hänen sänkynsä ääreen. Silloin Ulrika palaa puheissaan kahdeksan lapsensa syntymiin ja toisten surullisiin kuolemiinkin. Hän kertoo, miten arvostettu isäntämies hänen puolisonsa oli toimiessaan lautamiehenä ja seurakunnan kuudennusmiehenäkin. Vuosi ennen kuolemaansa 1860 Johan ehti sitten lunastaa Kairisten Ylitalon itsenäiseksi, samoin kuin teki myös Ulrikan isä Alitalossa. Iloja ja murheita On torstai, seitsemästoista maaliskuuta 1864. Kevätaurinko kimaltelee hangilla, mutta Kairisten Ylitalossa on apeaa. Seinäkello käy rajallista aikaa. Vanhaemäntä Ulrika nukkuu pois illansuussa ja talossa alkaa suruaika. Miinan mieli myllertää surusta ja pelosta riemulliseen iloon. Hän tietää odottavansa Jussille lasta. Kun Miina on mankeloinut viimeisetkin pellavaiset pöytäliinat liinavaatekaappiin, siirtää Antti hänet takaisin Alitaloon. Vanhaemäntä Ulrikan hoito on päättynyt ja Jussin ja piian yhteisen lapsen syntymä on talolle häpeäksi. Miinan ja Jussin lapsi saa nimen Maria Wilhelmina, mutta saman tien häntä aletaan hellitellä ”Maijuksi”. Miina päättää olla paljastamatta kuka on lapsen isä ja säästää Jussin häpeältä. Sen sijaan hänen on itse käytävä ripittäytymässä. Sunnuntaina marraskuun 20 päivänä kirkkoherra antaa nuhdesaarnan jälkeen Miinalle synnynpäästön ja tekee siitä kirkonkirjoihin merkinnän: Absolverad efter första resan lönskalege, eli: Annettu synnynpäästö ensimmäisestä salavuoteudesta ripittäytymisen jälkeen. Syyskuun 20.1864 syntyneen lapsen nimen eteen hän kirjoittaa kirjaimet o. ä, oäkta barn eli avioton lapsi. Ylitalon Antin ja 18-vuotiaan Maria-morsiamen häät vietetään keväällä 1865. Niiden valmisteluihin tarvitaan taas Miinaa. Ikkunalasit pestään, kamarit siivotaan, permannot kuurataan ja pellavaiset kesämatot asetellaan paikoilleen. Miina leipoo isot leipätaikinat ja makioita juhlapöytään. Kielletty kateus häivähtää hänen mielessään juhlakranssia letittäessä. Miina miettii, saakohan hän koskaan leipoa omia häitään. Maria synnyttää esikoisensa Antti Viktorin säädyllisen ajan jälkeen häistä. Miina saa toisen tyttären ilman Jussin lupaamaa liittoa kolme vuotta esikoisen syntymän jälkeen. Lapsi saa kasteessa nimen Johanna Adolfina. Miinalla on taas edessään raskas ripittäytyminen. Kahden lapsen kanssa hän jakaa aikansa Alitalon piikomistyön ja Kastun torpan taloustöiden kesken. Nälkävuosien vuoksi Alitalossa on työväkeä vähemmän ja Miinan pitää tehdä töitä vieläkin enemmän kuin ennen. Jussi uudistaa vuokramaitaan, lisää karjaa ja korjaa talousrakennuksia talvella. Kevät 1870 on kolea ja Miinan mieli levoton. Hän odottaa kolmatta lasta. Raskaus ei etene niin kuin aiemmilla kerroilla. Miina pyytää Marian auttamaan synnytyksessä vaikeuksia aavistaen. Synnytys on raskas ja hankala. Maria antaa lapselle hätäkasteessa äidin mukaan nimen Wilhelmiina. Lapsi elää vain...
